4. Ajopäivä: Tam Coc - Sam Son

Päivän tavoitteena on siirtyä vähintään Thanh Hoaan asti. Aamupalalla arvon kahden pääreittivaihtoehdon välillä. Kumpikin  näyttää menevän kohtuu suuren tien varrella joten päädyn lyhyempään, jota myös Kamoot-navigointiohjelma ehdottaa. Pääsen matkaan varttia vailla kahdeksan ja aurinko porottaa jo. Päivälle on luvattu 32 astetta lämmintä. Ensimmäisen parin kilometrin jälkeen käännytään moottoritielle. Kontrasti eilisen kauniisiin maisemiin on aikamoinen. Rekat humisevat ohitse, tööttäily on jatkuvaa, aurinko paistaa suoraan ilman minkäänlaista varjoa ja hiki kohoaa pintaan. Tie on kyllä hyvä ja matkanopeus pysyy hieman yli kahdenkympin, mutta nestettä saa hörppiä tiuhaan tahtiin. Onneksi kylien kohdalla Kamoot ohjaa välillä pienemille kujille auringon suojaan ja saaman lepoa korville.

Vajaan tunnin ajon jälkeen Kamoot ehdottaa käännöstä pienemmälle tielle. Vilkaisen pikaisesti reitin ja se näyttää olevan pieni oikaisu joka palaa moottoritielle noin viiden kilometrin jälkeen. Käännyn reitille ja se alkaa ihan kohtuu kuntoisena, mutta hiljalleen tie heikkenee eikä ympärillä ole kuin viljelyksiä ja villiä luontoa. Noin kahden kilometrin polkemisen jälkeen saavun risteykseen jossa paremmalta näyttävä tie on Kamootin mukaan umpikuja ja ohjelma kehottaa lähtemään lähinnä metsäpolulta näyttävälle reitille joka nousee kohtuu jyrkästi ylöspäin. Hyppään pois pyörän selästä, hörppää nestettä ja harkitsen hetken takaisin paluuta.

 

Tuonne ylämäkeen navi haluaisi minun menevän pitkin kinttupolkua.

Takaisin paluu ei houkuta, joten laitan pienintä vaihdetta silmään ja lähden polkemaan ylämäkeen. Pulssi lähtee välittömään nousuun ja hetken päästä totean että ehkä pohjakuntoa olisi kannattanut kasvattaa kesän aikaan muullakin kuin ahkeralla festareilla ja keikoilla käymisellä (vaikka mukavaa niissäkin oli). Noin sadan metrin jälkeen totean ettei polkeminen onnistu ja hyppään pois pyörän selästä. Jatkan matkaa pyörää työntäen ja askel askeleelta polku vie yhä ylöspäin. Hetken päästä mieleen juolahtaa; ei kai tämä vie ylös kukkulan huipulle? Reilu puolituntia myöhemmin vastaus on selvä, kyllä vie. Nousua on kaikkiaan 50 metriä kilometrin matkalla eli keskimäärin 5% nousu (tarkistin jälkikäteen Kamootista), joka kuoppaisella polulla yli kolmenkymmenen asteen helteessä imee tehokkaasti mehut miehestä. Ylhäältä kuitenkin avautuu komeat näkymät ympäröivään luontoon.

Kivat maisemat pikku punnerruksen jälkeen.

Aivan huipulta löytyy hieno buddhalainen hartauspaikka, jonka varjoon on hyvä jäädä tankkaamaan nestettä ja odottamaan hengityksen tasaantumista. Hetken kuluttua paikalle ilmaantuu paikallinen mies, joka pysähtyy ihmettelemään kummaa levähtäjää - ei taida olla länsimainen pyöräilijä ihan jokapäiväinen näky syrjäisellä hartauspaikalla. Käyn sanomassa käsipäivää ja esittelen itseni, mutta yhteisen kielen puutteessa juttutuokio jää lyhyeksi. Kuva kuitenkin napataan.

Huipulta löytyi pieni buddhalainen hartauspaikka.

Hartauspaikan vierestä löytyi varjoinen levähdyspaikka.

Paikallinen mies tuli tervehtimään.    

Jatkan matkaa ja onneksi alamäen jälkeen pääsen takaisin päällystetylle teille. Selviämisestä ilahtuneena matka jatkuu reippaasti, ja noin tunnin kuluttua alan harkitsemaan lounasta. Menee hetki  ennen kuin tien varrelta löytyy ruokapaikka, joten kurvaan sinne. Jälleen kerran pääsen osoittelemaan patoja joista ilokseni löytyy tällä kertaa myös kalaa. Tavalliseen tapaan jää hieman epäselväksi mitä on tulossa, mutta hetken kuluttua se selviää - paljon. Riisiä on iso kulhollinen ja kalan lisäksi lisukkeena on lihaa ja tunnistamatonta marinoitua kasvista ja kaksi eri kastiketta. Syön parhaani mukaan mutta kaikkea ei saa syötyä millään.

Keittiön kulhoista sai käydä osoittamassa ruokia. Edustalla mies tiskaa astiat.

Paljon tuli kulhoja pöytään.

Ruuan jälkeen matka jatkuu, mutta jo puolen tunnin kuluttua korkealta porottava aurinko tuntuu imevän enimmät mehut miehestä. Samalla vatsa alkaa ilmoitella olemassa olostaan, nyt tarvitaan vessa kohtuu pikaisesti. Onneksi jo 100 metrin päästä vastaan tulee pikkuruinen kauppa. Ostan näön vuoksi kaksi juomaa (osoittautuivat kookosjuomiksi) ja heti ostoksen jälkeen kysyn löytyykö vessaa. Vanha mies viittilöi kaupan taakse. Kiireestä huolimatta muistan onneksi yhden tärkeimmistä säännöistä - paperia aina mukaan kun mennään vessaan. 

Helpottuneena jatkan matkaa ja vatsan väänteetkin menevät ohi. Eli ei vieläkään vatsatautia, vain turhan suuri lounas pyöräilyyn. Puurran auringon paisteessa hiljalleen viimeiset 8 kilometria Thanh Hoaan, jossa pysähdyn kahville miettimään jäänkö tänne vai jatkanko vielä matkaa, kello ei ole kuitenkaan vielä edes yhtä. Olen paikan ainoa asiakas ja paikan omistaja istuu seuraksi. Omistajalla on välttävä englannin kielen taito, joten onnistun kertomaan mistä olen tulossa, minne menossa ja mistä olen kotoisin. Omistaja surkuttelee Vietnamin kuuma ilmastoa, ja minä taas kehun heidän mahtavan kahvin ja ruuan. Maksun tullessa ajankohtaiseksi lompakostani ei löydy 500 000VDN seteliä pienempää, johon häneltä ei löydy vaihtorahaa eikä korttikaan käy. Omistaja ilmoittaa että hän tarjoaa kahvit. Kiittelen vuolaasti ja päädymme kättelemään kolmeen kertaan toistellen “my friend,…”. Mukava mies, käykää kahvilla jos käytte siellä päin!

Mukava kahvilan pitäjä - tarjos kahvit. Käykää siellä, Trang Hung Dao kadulla Thanh Hoassa. 

Meri houkuttelee enemmän kuin Thanh Hoan kaupunki joten päätän jatkaa matkaa vielä noin kahdenkymmenen kilometrin verran Sam Sonin rantakaupunkiin. Tunnin ajon jälkeen kahvilassa varaamani hotelli siintää edessä. Hotelli vaikuttaa lähes tyhjältä mutta nopeasti saan huoneen ja kohta jo suihku lorisee ja päivän pölyt huuhtoutuvat. 

Pienen lepohetken jälkeen suuntaan rannalle, nyt pitää päästä uimaan! Varsinainen turistiranta on hieman kauempana mutta läheltä löytyy aivan hyvä hiekkaranta jonka täyttävät kalastusveneet. Pulahdan mereen joka on hämmästyttävän lämmin - vesi ei jäähdytä ollenkaan! Veden täytyy olla about 30-asteista.
 

Vekkuleita veneitä… ei ihan suomalaisen mallin mukaan tehtyjä.

Ja niitä oli enemmän kuin yksi rannalla.

Illallisella merestä innostuneena päädyin vielä törsäilemään hummeriin. Hyvää oli ja pois lähtiessä viereisen pöydän naisseurue halusi vielä välttämättä ottaa kuvan minun kanssani. Ei olekaan sattunut ihan vähään aikaan Suomessa (=koskaan).

Hummerihan se siinä.

Illan kruunasi upea merimaisema kuun valossa.

Päivän kilometrit: 80. Hyvä päivä!