5. Ajopäivä: Sam Son - Quynh Phuong

 

Tänään yritän päästä ajoissa liikenteeseen joten menen ajokamat päällä ja laukut pakattuna aamupalalle seitsemäksi. Päivästä näyttää tulevan eilisen tapaan kuuma, joten asetan päivän tavoitteeksi yrittää rytmittää tauot ja juomisen paremmin kuin eilen. Matkaan pääsen hieman ennen puoli kahdeksaa. Heti lähdössä Sam Sonin rantabulevardia ajaessa näen viimeisten kalastusalusten palaavan öisiltä retkiltään.

Rantautuvat kalastusalukset Sam Sonin aamussa.

Aamun reitti alkaa mukavien pienempien teiden merkeissä, aurinkokaan ei porota vielä täydellä teholla. Tunnin kohdalla muistutan itseäni taukojen tarpeesta ja alan katselemaan löytyisikö paikkaa aamukahville. Pysähdyn parin katukeittiön kohdalle mutta saan vastaukseksi kieltäviä pään heilautuksia. Varttia myöhemmin reitin varrelle ilmaantuu kahvila ja pysähdyn. Vahva vietnamilainen kondensoidulla maidolla ryyditetty kahvi maistuu hyvältä ja viereen raahattu puhallin viilentää mukavasti polkijaa.

Kahvin jälkeen reitti viekin pian taas valtatielle, josta pääsen pois 45 minuutin puurtamisen jälkeen. Pysähdyn hetkeksi talon varjoon ja siemailen juotavaa samalla kun lähellä olevat naiset viittilöivät kumman kulkijan suuntaan. Lyhyen pysähdyksen jälkeen jatkan pienempiä teitä pitkin puolen  tunnin verran kunnes kohdalle sattuu mukavan näköinen tienvarsipaikka ja päätän pitää hieman pitemmän tauon. Osoitan sokeriruokoa, mies käynnistää puristimen ja hetken kuluttua edessäni on virkistävää sokeriruokomehua.  Puun varjossa on mukava siemailla mehua istuen Vietnamilaiseen tapaan pikkuruisilla penkeillä (kokoluokkaa jota meillä on käytössä alle kouluikäisille). Asetan kaksi tuolia päällekkäin varmistaakseni kestävyyden - opastus jonka olen saanut jo aiemmin katukeittiöissä vieraillessani. Paikan omistaja asettuu itse makaamaan riippumattoon ja viittilöi minua myös asettumaan mukavammin. Siirryn riippumattoon, mutta koska se vaikuttaa hieman pienemmille miehille tehdyltä, tyydyn istumaan. Kun ruokajuoma on juotu tuo omistaja vielä tarjolle pieniä hedelmiä, joita en tunnista. Hetken pohdittuani miten niitä syödään, päätän koittaa kuoria sormilla, ja kuori irtoaakin helposti. Sisältä paljastuu litsi-hedelmän kaltainen sisus. Myöhemmin googlaamalla tunnistan hedelmän litsin sukulaiseksi longaaniksi, uusi tuttavuus.

Sokeriruokomehua puristimesta, hyvää oli.  

Pikkuruiset tuolit ja pöytä tyypilliseen katukeittiöiden tapaan.

Omistaja riippumatossa. Sen verran heiveröiseltä vaikuttivat että en uskaltanut itse heittäytyä makuulle. 

Longaani, eipä ole ennen tullut vastaan.

Matka jatkuu ja päädyn taas valtatielle. Aurinko on kivunnut korkealle ja lämmittää minua sekä puhelintani, joka alkaa taas osoittaa ylikuumenemisen merkkejä. Koska seuraavat kilometrit jatkuvat valtatiellä, siirrän puhelimen viilenemään sivulaukkuun kahden varalla olevan juomapullon väliin. Hetken kuluttua lyhyt sadekuuro viilentää mukavasti, mutta jo parin minuutin kuluttua sateen lakkaamisesta sama auringon korvennus  jatkuu. Noin 50 minuutin ajon jälkeen pysähdyn moottoritien viereen ja ostan kadunvarren myymälästä kylmää jääteetä. Kulautan puoli litraa alas ja toiset kaksi pulloa käytän juomapullojeni täydentämiseen. Matkaa on takana neljä tuntia ja noin 55 kilometriä, ja olo tuntuu edelleen kohtuu virkeältä. Tiuhemmat ja hieman pidemmät pysähtymisen toimivat paremmin kuin eilen. 

Jäljellä on vielä reilu 20 kilometriä ja onneksi reitti suuntautuu pois valtatieltä. Noin kahdeksan kilometriä ennen määränpäätä päätän vielä kerran pysähtyä jaloittelemaan, tällä kertaa tien sivuun puun varjoon. Olen tuskin ehtinyt pois pyörän päältä kun kadun toiselta puolelta huudetaan tarvitsenko juotavaa. Vastaan että minulla on kyllä juotavaa. Kadun toisen puolen lauma kasvaa, joukkoon liittyy isoäiti, joka viittilöi minua tulemaan portista sisään. Yritän hetken kieltäytyä, mutta sitten totean että mikäs kiire tässä - mennään jos ystävälliset ihmiset haluavat auttaa kummaa kulkijaa. Siirryn pyöräni kanssa portista sisään ja riisun kypäräni. Saan kehoituksen istua pihan pöydän ääreen ja kohta eteeni tuodaan vesimelonia, jäitä ja kannu vettä. Paikalla on kolme sukupolvea; kaksi tytärtä, äiti ja isoäiti. Toinen tyttäristä puhuu aika hyvää englantia, kertoilen mistä olen kotoisin ja pyörämatkasta. Kehun ystävällisiä vietnamilaisia ja hyvää ruokaa. Eteeni tuodaan vielä maistiaisiksi kahta leivonnaista, joiden kerrotaan olevan perinteisiä keski-syksyn juhlan (Tet Trung Thu) herkkuja, juhla jota vietettiin kaksi päivää sitten. Naiset utelevat ikääni ja ammattiani ja ihmettelevät kuinka kaukaa tulen. Parinkymmenen minuutin jälkeen kiitän kovasti tarjoilusta ja valittelen että joudun jatkamaan matkaa. Isoäiti osoittelee taivaalle ja taputtaa päätään ilmeisesti yrittäen kertoa että kuka hullu se nyt kuumimman paisteen aikaan lähtee ulos aurinkoon.

Ystävällistä porukkaa nämä vietnamilaiset, kutsuivat ventovieraan virkistäytymään pihaansa.

Viimeiset kahdeksan kilometriä sujuvat nopeasti. Tällä kertaa olen päättänyt etten varaa majoitusta etukäteen vaan katson paikan päällä tarjontaa. Perillä istun rantabaariin, tilaan palkinnoksi kylmän oluen ja alan etsimään Agodasta ja Booking.comista majoitusta. Nyt ollaan ilmeisesti kuitenkin sen verran syrjässä turistipaikoista ettei lähettyviltä löydy yhtään paikkaehdotusta näistä hakukoneista. Ennen kuin ehdin kunnolla miettiä mitä vaihtoehtoja minulla on, tulee rantabaarin omistaja luokseni kysymään tarvitsenko majoitusta, ja että hänen perheellään on majatalo jossa olisi huone 300 000VDN (noin 13€) hintaan. Sovimme (osittain Google translatorin avulla) että käydään katsomassa majoitusta kunhan olen saanut oluen juotua. Paikka on  ihan asiallinen vaikkakin vaatimattomampi kuin edellisinä öinä, joten siinäpä ratkaisu majoituspulmaan. Kysyn vielä olisiko mahdollista saada pyykinpesu, ja sekin onnistuu. Varsinkin urheilupaitoihin roiskuneet punasaviset kuratahrat vaativat järeämpää asetta kuin nyrkkipyykin, jota olen harrastanut tähän saakka. Sovimme myös illallisen baariin, joten täyden palvelun talo on kyseessä.

Virkistäytymisen jälkeen suuntaan rantaan. Turistirantojen roskapartioiden ulkopuolella ihmisen roskaaminen näyttää karua jälkeänsä muovin ja muun roinan täyttämällä rannalla. Roskasta huolimatta kalastajat näyttävät vetävän jotain nuotan kaltaista lihasvoimin rannalta käsin. Kalastajat olivat jo nuotan vedossa kun saavuin yhden maissa ja sama homma näyttää jatkuvan vielä viiden aikoihin. Hiljalleen nuotta kuroutua umpeen vetäjien, pääsiassa naisten, peruuttaessa askel askeleelta nuottaköysi käsissään. Peruuttamisen myötä aina perimmäinen vaihtaa paikkaansa etummaiseksi ja niin edelleen. Viimein nuotan pohja saavuttaa rannan ja saalis saadaan esiin. Paikalle kertyy kylän väkeä ja ilmeisesti kalat jaetaan tai myydään saman tien. Saalis näyttää aika laihalta käytettyyn aikaan nähden.

Muovin roskaama ranta on karua katsottavaa.

Nuotan vetäjät peruuttavat hiljalleen käyttäen selän takana olevaa kapulaa vetoapuna.

Kummassakin nuotan päässä on oma vetoryhmänsä.

Nuotta on kurottu umpeen.

Kyläläiset kerääntyvät ihmettelemään saalista.

Ei han valtava saalis käytettyyn aikaan nähden.

Kalmariaterian jälkeen pulahdan vielä iltauinnille pimenevälle merelle. Huomenna pidetäänkin sitten vapaata pyöräilystä ja myös blogin kirjoittamisesta.

Päivän kilometrit: 79. Hyvä päivä!